10.2.2010

Mökkihöperö on jälleen täällä!!

Kyllä. Mökkihöperö on edelleen hengissä. Ei ole hautautunut lumeen tai jäätynyt pakastepuikoksi. Mökkihöperöllä on tässä ollut kaikenlaista ja ehkä voisi sanoa, että laiskuus on iskenyt.. No, Mökkihöperön onneksi tästä ei sakoteta, vaikkei päivittäisi blogiaan säännöllisesti tai että vaikuttaisi Mökkihöperön suuren suuriin tuloihin. *virn*

Yksi asioista, jotka kohtasivat Mökkihöperöä viime vuoden loppu puolella, oli että Uskollinen Ratsu otti ja irtisanoi työehtosopimuksensa. No, kyseinen asia oli jo pitkään nähtävissä. Eli Mökkihöperö muistelee lämmöllä ja haikein mielin hieman yli 6 vuoden ja melkein 245 000 kilometrin suhteellisen uskollista Uskollisen Ratsun palvelusta. Rest in Pieces. Tai no.. Uskollinen Ratsu on kyllä ollut jo pitemmän aikaa todennäköisesti kuutiona.

Ei Mökkihöperö kuitenkaan ole ilman kulkuneuvoa joutunut olemaan. Uusi kulkuneuvo on Punainen Laama, jonka myötä Mökkihöperö pääsi sentään tämän vuosituhannen puolelle. Väriltään punainen ja pienimmät tehot ko. moottoriperheestä, josta siis tulee tuo Laama. Mutta hyvin sillä Mökkihöperö on kaikesta huolimatta ehtinyt paikasta toiseen, eikä ole jalkoihin jäänyt. Vanhaan ja väsyneeseen Uskolliseen Ratsuun verrattuna tuo Punainen Laama on lämmin ja tykki, mutta niinhän sitä aina uusi tuntuu vanhaan verrattuna. Ennen kuin tottuu ja alkaa kuski kiihtyä nopeammin kuin auto.. Oli sitten tehoja ja vääntöä kuinka paljon tahansa.

Merkki ja väri vaihtui, mutta valmistusmaa pysyi samana. Samoin kokoluokka. Moottorin koko ja teho lisääntyi, mutta niin myös ajoneuvon paino, jota tosin Mökkihöperö ei vielä ole hirveästi huomannut. Enemmän Mökkihöperö on ollut hämmästynyt tuon Punaisen Laaman kulutuksesta! Mökkihöperön täytyi laskea pariin kolmeen kertaan alusta lähtien, ennen kuin uskoi, että kulutus oli talvirenkailla n. 3,8 litraa/100 km!! Ja siinä 3,7-4,5 litran paikkeilla se on pyörinyt, pakkasista ja lumesta huolimatta. Mökkihöperö olla tyytyväinen. :)

Ja sitten Mökkihöperön vakioaiheeseen. Eli keski-suomalaiseen liikenteeseen.. Mökkihöperöstä vaikuttaa siltä, että nuo nopeusrajoitus-kyltit voisi, ainakin täällä Keski-Suomessa, kerätä pois maisemaa ”rumentamasta”, koska niitä ei tunnu kukaan noudattavan. Ainakin tuollainen mielikuva on Mökkihöperölle syntynyt.

Mökkihöperö kun on ajellut lähemmäs 80 km/h 70 km/h –rajoitusalueella ja kaikki meni ohi. Sama on tapahtunut myös 100 km/h –rajoitusalueella.. Kun 110 km/h ei riitä, kun kaikki muut, paitsi raskaat ajoneuvoyhdistelmät, menevät ohi, keli kuin keli. Normaalilla kaista per suunta tiellä taas on toisinpäin. Vaikka on 100 km/h (muuttuvat nopeusrajoitukset), monesti Mökkihöperö on joutunut matelemaan 50-60 km/h kyseisellä tienpätkällä, vaikka onkin ollut normaali talvisää, eli pitoakin on löytynyt. Tosin sama toistuu myös nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h..

Ja se olisikin, jos kyseessä olisi vain ”sunnuntaiautoilijat” ja taksit, mutta Mökkihöperö on joutunut jo useampaan kertaan näkemään poliisin tekevän samoin! Eikä Mökkihöperö tarkoita hälytysajoja! Mökkihöperö kun ei ole pysynyt pandataksin perässä, vaikka onkin ajanut 70 km/h –rajoitusalueella melkein 90 km/h!! Eikä 100 km/h –rajoituksen alueella juttu muuttunut, pikemminkin päinvastoin!! Eikä ollut hälytysvalot/sireenit päällä! Ja Mökkihöperö on kuullut, että huomautus ja sakotuskynnys on laskenut noin 10 km/h yli nopeusrajoituksen! Ei kyllä siltä vaikuta..

Tuosta Mökkihöperö saikin hyvän aasinsillan.. Mökkihöperö kun katsoi tässä vähän aikaa sitten Lainvalvojat-sarjan, jossa Mökkihöperön silmään pisti asia, josta tavallinen autoilija saa sakot, eli kyseisillä poliiseilla EI ollut turvavöitä, vaikka olivat liikkeellä! Taksit ovat toinen ammattikunta, jolla tuntuu olevan eri säännöt, kuin ”tavallisilla” autoilijoilla.. Taajama-alueella kun taksit puhaltavat ohi heittämällä, vaikka Mökkihöperöllä olisi tuo 10 km/h yli nopeusrajoituksen.. Mutta eihän niissä takseissa ole vilkkujakaan.. Tosin se on todella yleinen ”vika” tavallisillakin autoilijoilla.. Kaistaa vaihdetaan siitä vain, ilman mitään. Muutaman kerran on ollut lähellä, ettei tällainen Vilkuton ole täräyttänyt Mökkihöperön kylkeen.

Ai niin.. 23.12.-09 Eräs neitokainen kokeili autolla, kuinka syvälle pääsee Mökkihöperön Punaisen Laaman takakonttiin.. Mökkihöperö oli pysähtynyt liikennevaloissa seisovan letkan hännille, kun yhtäkkiä tärskähti. Oli hyvä, että Mökkihöperö painoi jarrua siinä, muuten olisi Punainen Laama ”lyhentynyt” myös etupäästään.

Tapauksen selvittäminen sujui hyvin ja joustavasti, josta Mökkihöperö oli tyytyväinen. Tosin se kyllä Mökkihöperöä ihmetytti, miksi Punainen Laama joutui olemaan merkkiliikkeen kolarikorjaamossa 3 päivää!! Ainoastaan muovinen puskuri vaihdettiin. Ja osat lähti saman tien maalaamoon, kun Mökkihöperö vei Punaisen Laaman sinne. Normaalisti Mökkihöperö karttaa merkkiliikkeitä niiden törkeiden hintojen vuoksi, mutta tällä kertaa Mökkihöperö teki poikkeuksen.

Mökkihöperö on ollut tyytyväinen, kun kerrankin Suomessa on oikea TALVI! :) Tosin hieman vähemmän olisi voinut tuota pakkasta olla.. Helsingissähän ihmiset on täysin jumissa, kun sinne kerrankin on tullut lunta ja tänäkin vuonna talvi yllätti helsinkiläiset, kuten joka vuosi.. Ja huutavat armeijaa apuun, kun eivät itse saa lumia pois.. Mökkihöperön mielestä se on Helsingin päättäjien ongelma. Hehän ovat tehneet ne sopimukset urakoitsijoiden kanssa, joten on se kumma, ettei niillä ja kaupungilla ole sopivia työkoneita lumenluontiin ja paikkoja, minne kipata luotu lumi. No, eipä sitä ole edellisinä vuosina ollut niille hirveästi tarvetta.. Ja kaupunki pyytää asukkaita luomaan lumet teiltä ja kaduilta.

Hymmm.. Mökkihöperö muistelee, että asukkailta kerätään kiinteistöveroa, joka tuli korvaamaan muun muassa lumenluonnista teiltä ja kaduilta. Ja muutenkin niiden kunnossa pitoon.. Että minne ne rahat ovat sitten kuluneet?

No, Jyväskylän kaupungin päättäjät ovat ehdottaneet, että kiinteistöjen pitäisi maksaa katujen ja teiden kunnossa pidosta ko. kiinteistön kohdalta. Mökkihöperön muistin mukaan tuo kiinteistövero kerätään juuri tuota(kin) tarkoitusta varten. No, jostainhan sitä kaupungin täytyy rahat kerätä ulkomailta saapuneiden ihmisten elättämiseen.. Ainakin, jos on uskomista erään ohjelman esittämiin juttuihin. Eli tavallinen suomalainen työtön joutuu kituuttamaan 410 euron työmarkkinatuella, josta on jo otettu 20% ennakkoveroja. Ja tuollaisista tuloista Mökkihöperö joutui maksamaan lisää n. 54 euroa ja samalla kuunnella, kun Firmassa eräskin tyyppi kertoi, että saa takaisin n. 2 000 euroa ja tyttöystävänsä melko lailla saman verran..

No, Mökkihöperön puuhastelut Firmassa loppui viime vuoden lokakuussa. Mökkihöperö nimittää sitä puuhasteluksi, vaikka sitä täysillä painettiinkin oikeita töitä, koska Mökkihöperö sai hurjaa 8 euroa/päivä ylläpitokorvausta!! Tänä vuonna ko. korvaus on jopa noussut 9 euroon/päivä. Eli ko. työ oli puuhastelua, koska siitä ei saanut menetetystä vapaa-ajasta korvausta nimeltä PALKKA!

Mökkihöperö ei kyllä ymmärrä, mistä ihmeestä nämä summat oikein kaivetaan? Kun tuo ylläpitokorvaus kun on tarkoitettu korvaamaan matkoista, juomista ja ruuasta syntyvät kulut.. Jos Mökkihöperö kulkisi julkisilla kulkuneuvoilla, niin tuo summa ei riittäisi hyvä kuin matkoihin täältä tuonne kaupunkiin. Ruuasta ja muista puhumattakaan. Kyllähän sitä säästäisi jotain sillä, että tekisi eväät ja ottaisi termospullollisen kahvia mukaan, mutta siitä huolimatta säästö on minimaalinen. Ja yksi asia on myös se, ettei kaikki työpaikat ole lähelläkään noita linja-autoreittejä! Eli ellei ole omaa autoa käytössä, pitäisi ajella taksilla.

Ja siihen touhuunhan tuo ylläpitokorvaus ei riitä edes alkuunkaan. Ja työttömän täytyy ottaa tarjottu työ vastaan, jos se on 80 kilometrin sisällä työttömän asuinpaikasta. Sillä ei ole mitään väliä, miten työtön sinne pääsee. Jos sen vuoksi työtön ei ota vastaan kyseistä työ-/harjoittelupaikkaa, työvoimaviranomainen lätkäisee parin - kolmen viikon karenssin. Ja se on sillä selvä. Onhan lehdessäkin ollut juttua ko. asiasta. Joku työtön kun oli vienyt asian käräjille ja yllätys yllätys, hävisi jutun, vaikka perustelut olivatkin vankat ja ymmärrettävät. Hänellä kun ei ollut autoa ja työpaikka sijaitsi 20 kilometrin päässä lähimmältä linja-autopysäkiltä, eikä sopivia vuoroja ollut..

Toinen paikka, minkä toimintaa ei Mökkihöperö ei ymmärrä, on Kela. Siellä kun käytetään bruttotuloja ja myös asumistuki lasketaan tuloksi, vaikka ainakin Mökkihöperöllä ko. tuki menee suoraan vuokranantajalle, eli sitä ei näy Mökkihöperön tilillä lainkaan! Sillä, mitä asiakkaalle jää oikeasti käteen, ei ole mitään väliä. Varsinkin kun elatusapu ja vastaavat siirtyivät Kelalle, hommat meni täysin perseelleen. Vanhassa ”järjestelmässä” kun kukin kunta sai itse päättää, vapautetaanko vaiko ei ja niissä asia päätettiin nettotulojen ja myös mahdolliset lainat otettiin huomioon, Kelalla ei. Eikä Kelan työntekijätkään tiedä, miten ko. systeemi toimii, eli ovat melkein enemmän pihalla asiasta, kuin asiakas itse!! Puhumattakaan siitä, että Kelalla raja on 1 000 euroa, jonka jälkeen lähtee automaattisesti ko. summan ylimenevä osa ja tuo lasketaan bruttotuloista, eikä siinä oteta huomioon esim. opintolainojen takaisin maksua ja siihenkin lasketaan asumistuki tuloksi!!

Ja jos ko. henkilöllä on lapsia useamman kanssa, jokaisesta tulee tiedot erikseen! Ei luulisi tässä taloustilanteessa olevan varaa käyttää esim. kaksi kirjekuorta ja useampia sivuja ”dokumentteja” samalle henkilölle. Puhumattakaan, että työmarkkinatukea saava työttömän tietoja tuloista ja sen semmoisista voisi ”synknoroida”. Koska työmarkkinatuki tulee milloin tulee ja elatusmaksut ”lähtevät” tiettynä päivänä, niin työttömällä on koko ajan elatusvelkaa, jota sitten ”muistutellaan” karhukirjeillä.. Puhumattakaan näistä muista Kelan lähettämistä ”dokumenteista”, joissa vain ilmoitetaan, että elatusmaksu on korotettu indeksillä (siitäkin kaksi eri kirjettä), muttei kuitenkaan mitään siitä, miten se vaikuttaa, vai vaikuttaako se mitenkään ko. henkilön tuloihin tai vastaaviin. Lapsikorotuksia tai työmarkkinatukea kun ei jostain syystä nosteta.. Tosin siinä tapauksessa, jos noihin tulee huima euron korotus, niin siitä kyllä melskataan.. Mökkihöperö kyllä muistelee, että ainakin Suomessa köyhyysraja kulkee jossain 1 100 euron paikkeilla.. Korjatkaa, jos Mökkihöperö on väärässä.

Tuosta Mökkihöperö saikin jälleen aasinsillan seuraavaan aiheeseen.. Eli tähän politikkojen kovasti huutamaan työvoimapulaan!! Tosin ko. asia on ollut esillä vasta viimeiset 50 vuotta.. Ensimmäisen kerran tuo ”huolestuminen” työvoiman riittävyyteen kun oli 1960 –luvulla, eli ei mikään uusi keksintö! Tosin tuohon aikaan se varmasti todella vaikutti realistiselta, koska työttömyys oli todella pientä ja Suomesta oli paljon ihmisiä/perheitä muuttanut Ruåttiin ja varmasti muuallekin töihin. Tässä nykyisessä tilanteessa tuo ”työvoimapula” kuulostaa todella naurettavalta!

Eihän Suomessa taida tällä hetkellä olevan kuin jotain ”vain” 300-400 000 työtöntä.. Ellei enemmänkin.. Osa kun on pakotettu ”haista p***a” –kursseille (vaihtoehtoisesti ”Tehtäisiinkö tänään katiska –kursseille), eli heidän nimityksensä on muuttunut työttömästä työvoiman ulkopuoliseksi työnhakijaksi! Eli henkilö ei ole silloin työtön ja rumentamassa työttömyystilastoja.. Ja ko. tilastoja, joita käytetään, kerää Tilastokeskus kyselytutkimuksella!! :O

Jos Tilastokeskuksen ja työvoimaviranomaisen ”tilastoja” vähänkin vertaa, niin heittoa on kymmeniä tuhansia henkilöitä!! Ja aina Tilastokeskuksella on pienemmät lukemat.. Puhumattakaan siitä, mitkä on kriteerit, millä perusteella henkilö on työtön. No, Mökkihöperö on sitä mieltä, että politikot käyttää Tilastokeskuksen tilastoja juuri sen vuoksi, kun ne ovat pienemmät..

Samoinhan politikot viljelevät mieluusti puheissaan termiä ”Hyvinvointiyhteiskunta”. Mökkihöperö on ollut jo pitkään sitä mieltä, että kyseistä hyvinvointiyhteiskuntaa ei ole n. 1989-1990 vuosien jälkeen ollut olemassa. Sillä niin tehokkaasti politikot ja puolueet ovat ajaneet vähävaraisten, lapsiperheiden ja osan eläkeläisten toimeentulon alas.

Suurin huiputus oli Markan vaihto euroon, jolloin monet asiat maksoivat esim. 1 Markan, niin muutoksen jälkeen hinta onkin 1 euron, eli noin 6 kertaa enemmän, kuin ennen. Nykyään täytyy korottaa tuota summaa ainakin 10 %. Eli esimerkiksi normaalikahvi maksaa yleensä 1,60 €, joka Markoiksi käännettynä on 9,50 Markkaa ja siihen lisättynä tuo 10% hinta on noin 10,45 Markkaa. Olisi Markka-aikana jäänyt ko. hintainen kahvi pannuun.. Ja politiikkojen mielestä ei hinnat ole nousseet, eikä näitä eurohintoja saisi enää verrata Markka hintoihin.. Ehkä juuri tuon takia.

Heh, Mökkihöperö muistaa ajan, jolloin jotkut uhkasivat lopettaa autolla ajon, jos polttoaineen hinta nousee yli 7 Markkaa/litra.. Tuskinpa ovat, vaikka 95E:n hinta on n. 1,369 euroa/litra. Eli 8,132 Markkaa/litra ja lisättynä tuo 10 %, hinnaksi tulee ”vain” 8,945 Markkaa/litra.. Vain palkat ovat jotenkin seuranneet tuota kehitystä, mutta muut ovat jääneet kauas.. Melkein tuohon 1990-tasolle.. Ja kaikki vain kallistuu koko ajan. Ja Suomi on kuulemma rikkaampi kuin koskaan, ruoka on kalliimpaa kuin koskaan (vaikka EU:n liittovaltioon liittymisestä järjestettyyn ”neuvoa-antavan” kansanäänestyksen propagoinnissa käytettiin paljon sitä hokemaa, että liittymisen jälkeen ruuan hinta alenee.. Ja yllätys yllätys, kuinkas kävikään? Tosin väittiväthän samat tahot, ettei EU:sta tule liittovaltiota, eikä sillä tule koskaan olemaan omaa, liiton maista ”kerättävää”, armeijaa.. Kuinkas sen kanssa kävi? Siellähän Afganistanissa suomalaiset ”rauhanturvaajat” ovat sotimassa EU:n puolesta EU-armeijassa.. Ja todennäköisesti tuota kansanäänestystä pidettiin ”vain neuvoa-antavana” siltä varalta, jos kansa sattuisi äänestämään ”väärin”, eli EU:ta vastaan, niin ko. äänestyksen olisi voinut sivuuttaa..).

No, mielenkiintoisinta tässä on Mökkihöperön mielestä se, että jo valmiiksi rikkaita ”kannustetaan” laskemalla tai jopa poistamalla veroja ja muutenkin antamalla heille lisää rahaa ja työttömiä ”kannustetaan” ottamalla vähästäkin pois.. Ja samaan aikaan nämä rikkaat siirtävät tehtaansa pois Suomesta.. Mutta suurin häpeäpilkku on se, että suomalaiset politikot menevät niiden perässä halpamaihin vihkimään ne tehtaat!! Kun kyseiset rikkaat ovat ensin lakkauttaneet ko. tehtaan Suomesta muka kannattamattomana ja työn (ja tuloksen) tekijät kortistoon!

Ai niin.. Hyvinvointiyhteiskunnan määritelmä on: ”Hyvinvointivaltio (myös hyvinvointiyhteiskunta tai sosiaaliyhteiskunta, joskus myös sosiaalivaltio) on valtio, joka takaa ihmisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien lisäksi myös sosiaaliset oikeudet eli oikeuden välttämättömään elintasoon ja huolenpitoon (Thomas Humphrey Marshallin luoman määritelmän mukaan). Suomessa sosiaaliset oikeudet on kirjattu perustuslain 19 pykälään.” (http://fi.wikipedia.org/wiki/Hyvinvointivaltio 10.2.2010)

Eli työttömän elintasoon ei kuulu auto, puhelin, nettiyhteys.. Mutta siitä huolimatta työttömän TÄYTYY olla TAVOITETTAVISSA 24/7, valmiina työhaastatteluun/töihin vaikka jossain Konginkankaalla.. Ja täytyyhän työttömän ETSIÄ JATKUVASTI TÖITÄ! Joka tarkoittaa soittoja yrityksiin, yms. Ja monet yritykset omilla kotisivuillaan pitävät työhakemuskaavakkeita, jotka täytetään siellä ja lähetetään eteenpäin. Menee hankalaksi ilman autoa, puhelinta ja nettiä.. Puhumattakaan muista velvoitteista, mitä työttömällä on.

Toinen määritelmä on: ” Modernin hyvinvointivaltion taloustieteellinen pohja perustuu keskeisesti William Beveridgen raporttiin, joka ilmestyi vuonna 1942. Hyvinvointivaltion tavoite on köyhyyden ja suurten sosiaalisten eriarvoisuuksien poistaminen.” (http://fi.wikipedia.org/wiki/Hyvinvointivaltio 10.2.2010)

Ja kuinkas Suomessa onkaan käynyt? Suomessa tuo on kääntynyt täysin päinvastaiseksi. ” Pauli Kettusen mukaan Anneli Anttonen ja Jorma Sipilän kirjassa (Anttonen & Sipilä 2000, 276.) Suomalaista sosiaalipolitiikkaa päätössanoissa seisoo näin: "1980-luvulla hyvinvointipolitiikkamme saattoi olla kansallinen ylpeydenaihe, mutta nyt se muistuttaa vanhaa puutaloa, jossa on paljon viehättävää, mutta vieraskin huomaa, ettei omistajalla ole vuosiin ollut rahaa eikä tahtoa pitää taloaan kunnossa." (http://fi.wikipedia.org/wiki/Hyvinvointivaltio 10.2.2010)

Ja sitten ihmetellään, miksi esim. kouluampumiset, puukotukset, pahoinpitelyt, ryöstöt, jne. ovat lisääntyneet! Ja mikä on politikkojen lääke asiaan? No, esimerkiksi laillisesti hankitut harrastus- ja/tai metsästysaseiden hankinta ja hallussapito tehdään mahdollisimman hankalaksi ja vaikeaksi.

Samaan aikaan rikolliset kiemurtelevat naurusta.. Koska rikolliset ovat kiinnostuneet siitä, onko heillä ko. aseen luvat kunnossa? Järkevimmät kun hävittää aseen mahdollisen käytön jälkeen.. Olisihan se kiusallinen moka, jos ko. rikollinen jäisi kiinni vain sen vuoksi, että poliisi jäljittää aseen numeron perusteella ko. henkilön. Toinen typerä ehdotus politikoilta oli Mökkihöperön mielestä se, että aseet säilytettäisiin ampumaradoilla!! Ampumaradathan ovat yleensä rakennettu kauas ihmisasutuksesta (mm. meluhaittojen vuoksi), joten sellaisissa paikoissa rikolliset pääsisivät kaikessa rauhassa murtautumaan niihin säilytystiloihin. Johan sitäkin on tapahtunut, vaikka niissä ei ole tähän mennessä paljoa muuta säilytetty, kuin tauluja ja muuta vastaavaa radan käytössä/huollossa tarvittavaa tavaraa. Ja puhumattakaan niiden tilojen vartioinnista, hälyttimistä, yms. aiheutuvista kustannuksista.

Mutta johan sitä on moneen kertaan todettu, että nämä Arkadian mäen sirkuksen pellet asuvat norsunluutornissa ja joiden päätyö on hankkia itselleen mahdollisimman paljon rahaa, etuisuuksia, yms. Muusta viis veisataan. Suomen asioissa otetaan kaikki vastaan Brysselistä ilman mitään mutinoita, rahaa lykätään miljoonia, ellei jopa miljardeja, ulkomaille, kotimaassa vain kiristetään kaikkea ja otetaan velkaa laman varjolla väitteellä, että sillä rahalla pidetään suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa pystyssä.. Ainut vain, ettei se näy missään, päinvastoin muille riittää rahaa, suomalaisille hyvä kuin ”palaneita puupennejä”. Tosin nykyäänhän ne on puusenttejä..

Kotimaan politiikassa näperrellään mitättömien asioiden kanssa, pääministeri uskaltaa haastaa yksinhuoltajan käräjille, muttei Yleisradiota, vaikka syytökset olivatkin kovemmat, kuin kunnianloukkaus. Ja sen verran herra pääministeri valotti asiaa, että päästi asiantuntijat tutkimaan talonsa, että löytyykö sieltä tuppeensahattua. Eihän sieltä semmoista löytynyt! Tosin Mökkihöperölle se ei ollut mikään yllätys. Kyseinen lautaerä kun oli kuulemma toimitettu jo n. 10 vuotta sitten, eli se on voinut vaikka lahota.. Ja jos ko. lautaerästä on joitain huonekaluja tehty, on ne vaihdettu jo moneen kertaan tai herra pääministerin ex-vaimo on vienyt ne mennessään.. Tai sitten ne on lahjoitettu/myyty eteenpäin.

Herra pääministeri osasi vain valittaa, ettei YLE ole esittänyt hänelle ko. todistusaineistoa/todistajaa, eikä YLE vaivaantunut edes paikalle herra pääministerin järjestämään tilaisuuteen, jonne oli kutsunut koko Suomen median. YLE kun oli ilmoittanut, että jos juttu menee käräjille, niin silloin esittävät todistusaineiston/todistajan. Muttei mennyt käräjille ja se juttu kuivui kokoon.. Ainakin siltä vaikuttaa, kun Mökkihöperö ei ainakaan ole kuullut asiasta..

Ja jälleen Mökkihöperö sai aasinsillan.. Nyt kun tämä YLE-vero astuu voimaan, joka on todella epätasa-arvoinen, RKP:n politikko vaatii siihen ainakin 50 euron korotusta, että ruåttinkieliset ohjelmat voisivat pitää nykyisen tasonsa. Mökkihöperö ihmettelee miksi? Tosin samaa ihmettelen koko YLE:n touhuista.. Yksityisellä kun tehostetaan, säästetään ja laitetaan ihmisiä pihalle (todella helposti). Mutta YLE sen kuin paisuu kovemmin kuin pullataikina. Isoista hankinnoista ei kerrota mitään, kuinka isoista rahoista on kyse, esim. HBO:n sarjojen hinnasta..

Ja muitakin sekavia juttuja on.. Mutta takaisin asiaan.. Miksi suuri enemmistö, joka on suomenkielistä, pitäisi maksaa siitä, että pieni erikoisryhmä voi ylläpitää omia radiokanavia, tv-kanavia ja nettisivustoja, yms.? Ja YLE:n muiltakin kanavilta tulee paljon ruåttinkielistä ja –kielisille suunnattua ohjelmaa. Vaikka taitaa olla niin, että suurin osa ko. erikoisryhmästä seuraa Ruotsin kanavia joko netin tai taivaskanavien kautta. Ja suurin osa osaa ja ymmärtää suomea. Eli Mökkihöperön mielestä alkaa tämä kaksikielisyys olemaan katoava luonnonvara ja alkaa yhtenäistämään nuokin. RKP tosin taitaa olla erimieltä, mikä ei todellakaan ole yllätys, ainakin kun katsoo, mitä esim. Wikipedia kertoo:

”Ruotsalainen kansanpuolue (lyh. RKP, ruots. Svenska folkpartiet i Finland r.f., lyh. SFP) on suomalainen puolue, joka edustaa pääasiassa maan ruotsinkielistä väestönosaa eli suomenruotsalaisia. Puolue luetaan yleensä poliittiseen oikeistoon. Muihin eduskuntapuoleisiin verrattuna RKP:n ohjelmassa kielikysymys saa suurta huomiota, sillä ruotsin kielen aseman säilyttäminen on monille suomenruotsalaisille keskeinen asia. Monissa muissa kysymyksissä RKP on hyvin hajanainen, koska sillä on äänestäjiä pohjalaisista maanviljelijöistä eteläsuomalaisiin liberaaleihin.” (http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsalainen_kansanpuolue 10.2.2010)

Ainakin Mökkihöperölle tulee sellainen mielikuva, että ko. puolue on ns. yhden asian liike.. Vihreät menee samaan sakkiin.. Jostain syystä kummatkin puolueet ovat aina hallituksessa, vaikka niiden kannattajakunta ei hirveän suuri ole.. Tosin taitaa olla paremminkin kyse siitä, että ko. puolueitten takana on isoja ”yhteiskunnallisia vaikuttajia”..

”RKP:n kannatus on seurannut ruotsinkielisen väestönosan osuutta väestöstä niin, että puolue kerää eduskuntavaaleissa ääninä noin puolet ruotsinkielisen väestön lukumäärästä. Suomen väestöstä on ruotsinkielisiä 289 951 henkeä (5,4 %) (Tilastokeskus, Suomen väestö 2008)” (http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsalainen_kansanpuolue 10.2.2010) Tosin mitähän Mökkihöperö jo tuolla aikaisemmin sanoikaan tuosta Tilastokeskuksesta.. Ja Wikipedian mukaan ko. puolueen kannatus on koko ajan vain laskenut..

Noista erikoisryhmistä Mökkihöperöllä on sellainen mielikuva syntynyt, että Suomessa taitaa olla nykyisin enemmän venäjää puhuvaa väestöä, kuin ruåttia vääntävää, mutta ihme kyllä ei sille tai muille erikoisryhmille ole omaa ohjelmaa. Vain eräs kaupallinen tv-asema lähetti venäjänkielistä chattia.. Tosin esitysaika oli lyhyt ja vain hetken aikaa, koska kyseisen chatin juontaja oli Suomessa lomalla ja jotenkin oli päässyt markkinoimaan asiaa tai sitten hänellä oli suhteita ko. kanavan johtoon tai muita ”lobbareita”, mutta kuitenkin.

Mökkihöperö on tehnyt sellaisen havainnon, että oli se kuinka mitätöntä tahansa muulle Suomelle, kaikki Helsingissä tapahtuva televisioidaan, mutta jos muualla tapahtuu jotain ”isoa”, niin hyvä kun siitä on pieni maininta jossain alapalkissa nopeasti rullaavassa uutisotsikoissa.. Hyvä esimerkki on joku pikku kioskin ryöstö Helsingissä, niin heti on tiedotusvälineet ja kamerat tallentamassa juttua, mutta kuten tuli huomattua Jyväskylän pankkiryöstöstä, niin siitä ei ollut kuin ko. palkissa. Suuri ja mahtava YLE ei noteerannut asiaa millään lailla.. Eli se ei ylittänyt uutiskynnystä, mutta espanjalaisen entisen matarodin (härkätaistelijan) palkkaaminen Ruotsissa kouluttamaan paikallisia karjankasvattajia toimimaan härän tai lehmän hyökätessä sai oikein haastattelujen kera..

Mökkihöperölle on muodostunut sellainen kuva, että kun puhutaan Suomesta, tarkoitetaan Helsinkiä ja kun puhutaan Helsingistä, niin puhutaan Suomesta. Muusta maasta ei ole mitään väliä, kun eihän muualla mitään tapahdukkaan.. Vai tapahtuuko? Olisikohan Suomi toisenlainen, jos pääkaupungiksi olisikin valittu Helsingin sijasta vaikka Seinäjoki, Kauhava tai peräti Vaasa? Olisikohan politikot enemmän jalat maassa ja hoitaisivat maalle oikeasti tärkeitä asioita ja suuret linjatkin olisi vedetty? Mökkihöperön muistin mukaan ministeritkin vannovat valan, jossa lupaavat toimia Suomen ja Suomen kansan hyväksi..

”Valtioneuvoston jäsenet eli ministerit vannovat tuomarinvalan sekä virkavalan tai antavat vastaavat vakuutukset.” (http://fi.wikipedia.org/wiki/Virkavala 10.2.2010)

Virkavala:

"Minä N.N. lupaan ja vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä (vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta), että minä virassani noudatan perustuslakeja ja muita lakeja sekä toimin oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi."” (http://fi.wikipedia.org/wiki/Virkavala 10.2.2010)

Tuomarinvala:

Tuomarinvalan kaava on säilynyt muuttamattomana vuodesta 1734.

"Minä N. N. lupaan ja vannon Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta (vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta), että minä parhaan ymmärrykseni ja omantuntoni mukaan kaikissa tuomioissa tahdon tehdä ja teen oikeutta niin köyhälle kuin rikkaallekin ja tuomitsen Jumalan ja [Ruotsin] lain ja laillisten sääntöjen mukaan: etten koskaan minkään varjolla lakia vääristele enkä vääryyttä edistä sukulaisuuden, lankouden, ystävyyden, kateuden ja vihan tahi pelon tähden taikka lahjan ja antimien tahi muun syyn takia, enkä syytöntä syylliseksi taikka syyllistä syyttömäksi tee. Minä en myöskään ennen tuomion julistamista enkä sen jälestä ilmaise oikeutta käyville enkä muille niitä neuvotteluita, joita Oikeus suljettujen ovien takana pitää. Kaiken tämän tahdon täyttää ja täytän uskollisesti, rehellisenä ja totisena tuomarina, ilman kavaluutta ja juonia, niin totta kuin Jumala minua auttakoon ruumiin ja hengen puolesta."” (http://fi.wikipedia.org/wiki/Virkavala 10.2.2010)

Ja ainakin osa miespuolisista edustajista ja ministereistä on käynyt armeijan, eli heitä velvoittaa myös sotilasvala:

” Minä N.N. lupaan ja vakuutan

(valassa) kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä,

(vakuutuksessa) kunniani ja omantuntoni kautta,

olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta.

Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.

Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.

Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia sekä säilyttää hyvin minulle uskotut palvelussalaisuudet. Tahdon myös asetovereitani kohtaan olla suora ja auttavainen. Milloinkaan en sukulaisuuden, ystävyyden, kateuden, vihan tai pelon vuoksi enkä myöskään lahjojen tai muun syyn tähden toimi vastoin palvelusvelvollisuuttani.

Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.

Kaiken tämän minä tahdon kunniani ja omantuntoni mukaan täyttää.” (http://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilasvala 10.2.2010)

Että taitavat ollakin vain sanahelinää nuo.. Ja sitten kun tavallinen kansalainen ottaa oppia herrojen toimista, ovat hämmästyneitä ja närkästyneitä ja unohtavat tämän: ”.. sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.” Että esimerkin mukaan mennään.. Ja on noista myös Juhlalliset Vakuutukset niille, jotka eivät kuulu kirkkoon tai edustavat eri uskontoa.

Johan se yksi edustaja väitti, ettei hänellä ollut tietoa, kuinka ison palkan on saanut eräästä firmasta.. Eikö kyseinen edustaja katso koskaan tiliään? Kyllä ainakin Mökkihöperöllä näkyy nettipankissa ja kotiin tulevassa tiliotteessa, mistä ja kuinka paljon Mökkihöperö on saanut.. Vai onko herralla ollut aina tilillä vähintään 2,5 miljoonaa euroa, niin eihän silloin tarvi huolehtia mistään, raha tulee tilille ja itse saa keskittyä kaikkeen muuhun, kuten tarkastelemaan kokousta varten hankittuun juomatarjoiluun tai valitsemaan vaatetusta köh köh.. matkalle, siis työmatkalle tai muuhun erittäin tärkeään. Tai sitten ko. herra on palkannut tiliensä seuraajaksi ja laskujen maksajaksi oman työntekijän.. Onnistuisihan se, kun siihen saa vielä työllistämistuet ja muut rahalliset asiat lisäksi.. Onhan se vaativaa, kun täytyy edes pikaisesti vilkaista, mitä on tullut ja mistäkin ja mitä on maksettu ja minne..

No joo.. Mökkihöperöllä alkoi mopo keulimaan, että Mökkihöperö on pahoillaan asiasta, jos joku todella jaksoi lukea tämän jaarittelun läpi.. Mökkihöperön nähtävästi täytyisi yrittää päivitellä asioita ja blogiaan useammin..

Palailemisiin!

Mökkihöperö