Eli Mökkihöperö on edelleen hengissä. Kesä alkaa olla ohi, vaikka ihan hienoja ilmoja on ollut. :) Mökkihöperöllä on hieman hoppua pitänyt "Firmassa" ja vapaalla..
Liikenteessä on koheltajia riittäny, valitettavasti. Surullisin esimerkki taitaa olla neljän nuoren miehen ulosajo vain 4-6 kilometrin ajon jälkeen Jyväskylän Puuppolassa "tunatulla" Honda Civic R:llä. Yksi matkustaja kuoli heti, toinen matkustaja siirrettiin Kuopioon teholle, jossa kuitenkin kuoli vammoihinsa. :( Kumpikin matkustivat takapenkillä, ilman turvavöitä!! Eli lensivät ulos autosta sen pyöriessä. Etupenkillä olijat selvisivät.. Tosin teholle hekin joutuivat.. Mutta heillä Mökkihöperön tietojen mukaan oli turvavyöt kiinni ja pysyivät auton sisällä.
Kuljettaja ajoi arvion mukaan 160-180 km/h, nopeusrajoituksen ollessa paikalla 60 km/h. Ko. auto pyöri useita kertoja katon kautta ympäri, päätyen n. 100 metrin päähän pellolle metsän rajaan. Turmassa kuoli Tommi Mäkisen veljenpoika, 18 vuotta. Toinen taisi olla 17 vuotias.. Mökkihöperö ei todellakaan ymmärrä.. *puistelee päätään*
Ennen tuntui ns. 80-lätkäläisillä olleen jonkin verran aivotoimintaa tieliikenteessä ja kisaa ajettiin jossain jääradoilla tai hiekkamontuilla. Mutta nykylainsäädäntö kieltää sellaisten teon. :( Ennen aloittelevan kuljettajan tunnisti ko. lätkästä ja siitä, että olivat monesti hitaampia. Nykyään aloittelevat kuljettajat ovat niitä, jotka puhaltavat 100 km/h rajoitusalueella vähintään 150 km/h ohi.. Ja suurin osa niistä kuljettajista on nuoria miehiä, valitettavasti.
Nyt Keskisuomalaisessa (sanomalehti) on ollut keskustelua nuorten/uusien kuljettajien ajoneuvojen tehorajoista. Ajatuksen heitti ilmaan Tommi Mäkinen, kertoessaan tunnelmiaan kuultuaan suruviestin veljenpoikansa kuolemasta. Samassa lehdessä ei joku halunnut ns. kasikympin lätkää takaisin, koska siitä ei kuulemma olisi mitään hyötyä.
Ainoa tapa, millä EHKÄ saataisiin jotain tolkkua noihin rajuihin ylinopeuksiin, olisi varmaankin jonkinlainen nopeudenrajoitin.. Samantapainen, kuin raskaissa ajoneuvoyhdistelmissä on. Ja sen laitteen ohittaminen, muuttaminen tai jotenkin muuten toimimattomaksi tekemisen täytyisi rangaista todella tuntuvasti..
Esimerkiksi ajokortti hyllylle puoleksi vuodeksi ja ko. laittetta täytyisi pitää autossa pidempään.. Toistuvista vastaavista tapauksista ajokortti kokonaan pois vaikka vuodeksi ja vasta sen jälkeen voisi ko. henkilö mennä autokouluun ja suorittaa koko homman alusta. Ajoneuvo siirtyisi valtion omistukseen ja hallintaan ja tietyin väliajoin ne myytäisiin huutokaupassa. Ko. autoista saatavat tulot voisi sitten lahjoittaa vaikka lasten klinikalle tai liikenteessä vammautuneille ja heidän hoitoonsa..
Äh.. Mökkihöperö höperehtii jälleen.. Eihän tuollainen menisi läpi.. No, Mökkihöperöllä oli vain aikomuksena ilmoittaa olevansa edelleenkin hengissä. Joillekin valitettavasti. *virn*
Että tällaista tällä kertaa. Toivottavasti Mökkihöperöllä on seuraavalla kerralla iloisempia juttuja. Eli seuraavaan kertaan! :)
Viisi vuotta vierähti - Äkkiäpä ne muuten meni!
14 vuotta sitten